Syksyllä uuden hallituksen kokoontuessa aloitimme tapahtumarikkaan lukuvuoden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden tervetuliaistapahtumalla, T-illalla. Toisen vuosikurssin opiskelijoiden vetovastuulla luotu tapahtuma koki tänä vuonna muutoksia ohjelmassaan ja sai hyvää palautetta niin opiskelijoilta kuin koulun henkilökunnaltakin. Tapahtuman kulkua on käyty läpi kokouksissa useampaan kertaan hallituksen sekä aktiivien kesken ja olemme esimerkiksi lisänneet tutor-opiskelijoiden osuutta tapahtumassa aiempiin vuosiin verrattuna. Yhteistyön kautta tapahtumasta on hiottu entistäkin hauskempi ja toimivampi kokoelma, jonka myötä odotamme innolla pääsevämme toivottamaan uudet taikkarilaiset tervetulleeksi!
T-illan lisäksi olemme järjestäneet paljon aktiviteetteja koulutyön ohelle erilaisten vuodenkiertoon liittyvien tapahtumien kautta. Syksyllä juhlistimme Halloweenia toinen toistaan hienompien (ja karmivimpien) asujen kera, joulun alla vietimme piparin ja glögin tuoksuista pikkujouluiltaa ja keväällä tunnelmoimme jo tulevaa kesää livemusiikin kera Taikkarifestareilla. Kevättalvella opiskelijamme pääsivät viettämään aikaa myös yhdessä oman vuosikurssin kanssa potkiaisten ja wanhojen jatkojen merkeissä, joiden järjestämisestä vastasivat perinteitä kunnioittaen aina juhlavieraita nuoremman vuosikurssin opiskelijat.
Perinteisesti Taidelukio on osallistunut myös muistamaan ympäristöämme keväällä muun muassa Earth Hourin merkeissä. Tänäkin vuonna tunnelmallinen Taikkari Hour kokosi yhteen opiskelijoita kuuntelemaan ja soittamaan akustista musiikkia kynttilänvalojen äärelle.
Tapahtuman lisäksi osallistuimme maaliskuussa Suomessakin monissa kouluissa vaikuttaneeseen ilmastolakkoon ja marssimme yhdessä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Marssiin liittyi myös useita Taidelukion ulkopuolisia ja osallistuneet kulkivat näyttävästi kannatellen kylttejä tärkeine sanoineen ja ohjelmassa nähtiin myös vaikuttavia puheita niin ilmaston tämänhetkisestä tilanteesta kuin sen tulevaisuudestakin.
Tänä vuonna toteutimme myös erilaisia sekä pienempiä että suurempiakin projekteja, jotka kokosivat yhteen opiskelijoiden luovuutta ja osaamista. Jo useampana lukuvuotena koottu poikakalenteri yhdisti tänäkin vuonna hauskat ideat sekä vahvan visuaalisen toteutuksen tällä kertaa työelämään painottuvalla teemalla. Osallistuimme myös koulun ulkopuolelta tulleeseen seinämaalaustehtävään, jossa siveltimen varteen tarttui opiskelijoita niin kuvaamataidon kuin musiikillisenkin ilmaisun puolelta. Olemme piristäneet opiskelijoiden arkea muun muassa pääsiäisen alla suklaamunajahdilla, jossa opiskelijat pääsivät poimimaan suklaaherkkuja mukaan kotiin pääsiäisenviettoon. Lisäksi ryhmä opiskelijoita ja koulun henkilökuntaa on kokoontunut pelaamaan yhdessä lautapelejä pari kertaa kuukaudessa järjestettävässä lautapelikerhossa.
Lukuvuosi huipentui keväällä näyttävään Tallisaaressa järjestettyyn vappujuhlaan. Tapahtuman järjestäjäkaarti koki muutoksia edellisiin vuosiin verrattuna, kun Savonlinnan opettajankoulutuslaitos OKL:n lähdettyä tapahtuman vetovastuun ottivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Savonlinnan Taidelukio yhdessä. Paikalle runsaasti yleisöä keränneessä tapahtumassa kunnioitettiin perinteitä pässin lakituksen ja fuksien uiton merkeissä ja juhlapaikalle saavuttiin tuttuun tapaan näyttävänä vappukulkueena. Taidelukio julkisti myös ensimmäistä kertaa uuden lippunsa, jonka suunnittelu on toteutettu yhteistuumin koulun opiskelijoiden ja henkilökunnan toimesta. Kuten tässäkin, tapahtumarikkaan lukuvuoden punaisena lankana on toiminut yhdessä tekemisen meininki. Työskentely muiden kanssa antaa uusia näkökulmia ja ideoita, joista jokainen ryhmän jäsen voi oppia. – Yhdessä olemme enemmän!
Siri Suomalainen, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja
Savonlinnan Taidelukion vuosikertomus 2018 - 2019