Taidelukiolla järjestetään vuodenkierron aikana mitä erilaisimpia tapahtumia. Osassa niistä järjestämisvastuu on ohjaavilla opettajilla ja heidän ohjauskessaan olevilla opiskelijaryhmillä.
-
syyslukukauden opintomatka valitun alueen kulttuurikohteisiin, useimmiten olemme jalakutuneet pääkaupunkiseudulle
- syksyn lakkiaiset ja itsenäisyysjuhla
- joulukonsertti
- joulumyyjäiset
- joulujuhlanen (nimellä on oma histroriansa)
- taidelukioviikko tammikuun viimeisellä viikolla
- promenadikonsertti tammikuussa
- avoimet ovet -päivät tammikuussa
- kuvataidelinjan päättötyönäyttely
- kevyen musiikin konsertti
- kevyen musiikin konsertti
- penkinpainajaispäivä
- wanhojen tanssit
- kevätjuhla
- kevään lakkiaiset
Lisäksi oma oppilaskuntamme ja turoopiskelijat järjestävät koulun kasvatus- ja opetustehtvävää enemmän tai vähemmän tukevaa toimintaa. Tapahtumien kirjo vaihtelee luonnollisesti vuosittain, seuraavanlainen listaus on hyvin tavanomainen vuodenkierron aikana;
- tutorryhmien toiminta syyslukukauden alussa, jokaiselle uudelle taikkarilaiselle on nimetty tutorpari, joka tutustuttaa opiskelijat toimimaan ja olemaan taidelukiossa ja taikkarilaisena
-
T-ilta, toisen vuosikurssin opiskelijat toivottavat uudet opiskelijat virallisesti tervetulleiksi taikkariin
- halloweenbileet
- taikkarikirppis
- pikkujoulut tai vastaavat
- pptkiaiset, joissa kakkoset jättväät hyvästit abeille
- penkkarit, joissa abit hyvästelevät koulun
- wanhojen jatkot, ykköset järjestävät kakkosille eli taikkarin wanhoille jatkot
- kiitos T-ilta