Taikkarin teatteri
Taikkarin teatteri on koulun oma, tutkiva opetusteatteri, jossa opiskellaan monipuolisesti näyttelijäntyötä sekä muita teatterin ja musiikkiteatterin osa-alueita. Oppiminen perustuu kokemukselliseen prosessiin. TEA 01-05 on näyttelijäntyön opintokokonaisuus. Lisäksi TEA -opintoja voi suorittaa esim. teatterimusiikin säveltämisestä tai tuotannon muissa osa-alueissa. Teatterikursseja voivat valita sekä musiikki- että kuvataidelinjalaiset, ja opetus toimiikin koulun sisällä molempia linjoja integroivana tekijänä.
Taikkarin teatteri valmistaa vuosittain teatterituotannon, jossa teatterin osa-alueet yhdistyvät ja kursseilla opitut taidot pääsevät vielä uudelle käytännönkemustasolle. Ohjaajana toimii teatterin ammattilainen. Muiden osa-alueiden opetuksesta vastaavat koulun omat lehtorit tai ao. alan ammattilaiset. Tuotantojen tiimoilta tehdään yhteistyötä myös useiden koulun ulkopuolisten tahojen, mm. Savonlinnan Teatterin ja SAMI Artemian teatteritekniikan linjan kanssa.
Taikkarin teatteri profiloituu tuotannoissaan tekijöidensä näköisiin, ammattilaisten ohjaamiin, opiskelijoiden luovuudelle tilaa antaviin tuotantoihin. Tuotannot painottuvat vahvasti musiikkiteatteriin, ja tarjoavat siten mahdollisuuden tutustua myös teatterituotannon sävellysprosessiin tai teatterimuusikkona toimimiseen. Kunkin vuoden tuotanto valitaan ko. ryhmälle ja se pitää sisällään teatterituotannon osa-alueet ja vaiheet koulun ja yhteistyökumppaneiden tarjoamien resurssien puitteissa.
Tavoitteet
- vahvistaa opiskelijoiden itsetuntoa, ilmaisutaitoa ja yhdessä toimimisen kykyä, ensisijaisesti käytännön toiminnan kautta
- vahvistaa opiskelijoiden kykyä ottaa vastuuta ja kokea onnistumisen tunteita
- kannustaa suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon
- kannustaa oman maailmankuvan luomiseen ja sen käsittelyyn taiteen avulla
- integroi musiikki- ja kuvataidelinjoja sekä muita koulun sisäisiä toimintoja
- mahdollistaa näyttelijäntyön opiskelun ohella monipuolisesti myös muiden teatteriin ja musiikkiteatteriin liittyvien osa-alueiden käytännössä oppimisen
- toimii koulun omassa salissa, jota kehitetään muunneltavammaksi ja toimivammaksi, huomioiden paitsi teatteritoiminnan myös musiikin ja muun opetuksen muuttuvat tarpeet
- mahdollistaa enenemässä määrin omaehtoisen teatterin tekemisen, esim. opiskelijoiden oma ilta tai teatteridiblomit
- tutustuttaa opiskelijat teatteritaiteen keinoihin ja luovaan prosessiin
- antaa valmiuksia hakea alan opintoihin
- vahvistaa koulun imagoa