Savonlinnan Taidelukiolla on Opetusministeriön myöntämä erityinen koulutustehtävä laaja-alaisen kuvataiteen ja musiikin osalta.
Taidelukion kuvataideopinnoissa kehitetään visuaalista hahmotuskykyä ja kuvallista ilmaisua. Opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kulttuuria. Kuvalliseen kulttuuriin perehdytään visuaalis-esteettisen tiedon, taidehistorian ja omakohtaisen työskentelyn kautta. Luovaa ajattelua kehitetään tukemalla opiskelijan persoonallisia ratkaisuja. Teemoin, näyttelyin ja julkaisuin syvennetään vuorovaikutusta ympäröivän yhteisön kanssa.
Koulutuksen arviointineuvosto ja Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsivät Savonlinnan Taidelukion kuvataidelukiolle valtakunnallisen kehittämistehtävän kuvataiteesta vuosille 2018 – 2025.
Kuvataidelinjalla opiskelu antaa toisaalta hyvät lähtökohdat visuaalisen alan ammattiin kouluttautumiseen, toisaalta kehittää kykyä ymmärtää taidetta, visuaalista maailmaa ja mediaa. Kuvataide rikkaine ilmiöineen voimistaa ja rikastaa elämää, antaa intoa ja terveyttä.
Kuvataidelinjalla kaikki opiskelevat kuvailmaisun perusteita, taidehistoriaa, valitsevat yhden pitkän taideaineen ja työpajoja.
Kuvataidelinjan opintojen kohokohta lienee päättötyö-kurssi. Kurssi on kahden lukiokurssin laajuinen ja siinä toteutetaan kuvataiteellinen teos ja siihen liittyvä kirjallinen osio, jossa tehdään selkoa teoksen vaiheista. Ohesta löydä’t viimeisimpien päättötöiden teokset;
- http://www.taidelukio.fi/arkisto/kuvataidelinjan-paattotyot/paattotyot-2016-onni/
- http://www.taidelukio.fi/arkisto/kuvataidelinjan-paattotyot/paattotyot-2015-aihe-hetki/
- http://www.taidelukio.fi/arkisto/kuvataidelinjan-paattotyot/paattotyot-2014-aihe-mysteeri/
- p://www.taidelukio.fi/arkisto/kuvataidelinjan-paattotyot/paattotyot-2013-aihe-muutos/
Kuvataideopintojen pariin päästäkseen oppijan tule osallistua pääsykokeeseen. Kokeessa on annettava riittävät näytöt kuvataiteellisesta motivoituneisuudesta sekä perusosaamisesta.
Kuvataidelinjan kurssiopas löytyy oheisesta linkistä!
Savonlinnan Taidelukio - hakijan opas28.11.2013